Niin siinä sitten kävi, että sairasteltuaan koko kesän Pimun kunto meni lopulta tosi huonoksi ja sen tulehdus kroonistui antibioottikuureista huolimatta. Se laihtui kovasti ja siitä tuli väsynyt ja apaattinen. Niinpä päädyin harkinnan jälkeen siihen tulokseen, että Pimun on parempi päästä silppuroimaan pilven reunaa. Tänään sitten käytin sen eläinlääkärillä, joka nukutti rakkaan pikkuisen ikiuneen ;(  Hyvästi pieni, hieno gerbiilityttöni. 

Yksi uusi asukaskin on tällä välin gerbolaani tullut. Bruce saapui minulle lauantaina Joensuusta, esittely löytyy Gerbiilit-osiosta. 

Pirre ja Essi asustelevat nyt yhdessä, ilman väliverkkoa. Totutus meni hienosti ja molemmat tuntuvat olevan onnellisia kun saivat kaverin.
Pimun suhteen asiat eivät ole niin hyvin: jo lähes parantunut nokkis iski takaisin - liekö sitten stressaantunut Pirren lähdöstä - en tiedä... En usko sen myöskään olevan tiineenä, sillä sen paino on pudonnut kahden viikon takaisesta, johtuen varmaankin juuri tuosta uudelleen puhjenneesta sairaudesta. Aloitin sille antibioottikuurin ja toivon, että se vihdoin ja viimein paranee ja tulee kuntoon. Uutta astutusta en edes yritä, ennenkuin se on kunnolla parantunut ja hyvässä kunnossa. Tärkeintä on nyt saada se kuntoon ja terveeksi, vauvoja kerkiää vielä yrittää syksymmälläkin.

Halimione jakselee ihan hyvin. Kohtauksia ei ole enää ollut ja se on entinen oma itsensä. Leuan alla oleva paise kyllä tuntuu edelleen ja tarkkailen sitä jatkuvasti. Muuten pupunen on tosiaan terve ja pirteä.

Kuvia Pirren ja Essin ensimmäisestä kontaktista löytyy TÄÄLTÄ

Tänään minulle kotiutui pikkuinen lilacin värinen gerbiilityttönen Essi Esimerkki. Essi matkusti Kiimingistä tänne Haapajärvelle Giten luota.
Pikkuneiti on nyt alkuun totutusterraariossa Pirren kanssa ja ne saavat tutustua toisiinsa rauhassa verkon läpi ennenkuin yhdistän ne ja otan väliverkon pois. Erotin nyt siis siskokset ja Pimu jää  asumaan toistaiseksi yksin, mutta toivottavasti se saa elokuussa poikasia, joista on sitten tarkoitus jättää sille ainakin yksi naaras kaveriksi (jos naaraita syntyy.)
Essistä tulee oma esittelynsä tuonne Pienet Karvakorvat-osioon, jota muuten ajattelin muokata hieman uuteen uskoon lähiaikoina. Muutamia kuvia Essistä juuri kotiutuneena löytyy klikkaamalla TÄSTÄ

Eipä ole aikoihin tullut kirjoiteltua tänne mitään...mutta jospa nyt pitkästä aikaa saisin jotain tärkeimpiä kuulumisia laiteltua. Kesä on edennyt todella nopeasti ja tällä kertaa poikkeuksellisesti ihan kotioloissa. Mökillä ei tänä kesänä ole tullut juurikaan oltua. Kanit ovat saaneet herkutella taas luonnon antimilla, mutta tänä vuonna en ole saanut aikaiseksi kuivattaa talveksi herkkuja. Tosin vielähän tässä kerkiää, katsotaan nyt josko jotain kuitenkin saisin varastoon.
Ehkä merkittävin tapahtuma kanirintamalla oli Halimionen äkillinen sairastuminen pari viikkoa sitten. Neiti totisesti säikäytti pahanpäiväisesti! Eräänä maanantai-iltana olin siivoilemassa kanien häkkejä, kun huomasin että se sai yhtä-äkkiä jonkunlaisen "kohtauksen".  Ensin se painoi korvansa littiin niskaa vasten, sitten se alkoi huojumaan ja horjumaan ja sen etuosa petti ja takaosa jäykistyi. Lopulta se kaatui kyljelleen maahan ja alkoi sätkimään vimmatusti, aivan kuin yrittäen nousta pystyyn siihen kykenemättä. Otin pikkuisen heti syliini ja silittelin ja rauhoittelin sitä. Pikkuhiljaa se siitä rauhoittuikin ja kohtaus meni ohi. Sen jälkeen se oli, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Seurailin sitä koko illan mutta se oli aivan normaali; söi, joi, peseytyi ihan niinkuin ennenkin. Ajattelin että jospa se oli vain joku äkillinen ja ohimenevä häiriö.

Tiistai päiväkin meni ihan hyvin, mutta sitten illalla se taas iski! Se sai yhteensä kolme kohtausta, toinen toistaan pitempiä ja pahempia. Viimeisellä kerralla se oli kohtauksen jälkeen pitkän aikaa selvästi poissa tästä maailmasta, tiedoton ympäristöstään. Soitin välittömästi päivystävälle eläinlääkärille, mutta valitettavasti sain häneltä aika tylyn vastaanoton ja kommentit. Käski tuomaan kanin aamulla vastaanotolle.
Mutta puhelusta jäi sen verran p****nmaku suuhun, että päätin koittaa vielä laittaa sähköpostia toiselle eläinlääkärille, jolla on enemmän kokemusta pieneläimistä. Valitettavasti hänen vastaanottonsa olisi ollut seuraavan kerran auki vasta torstaina. Mutta onneksi laitoin sähköpostin vielä tiistai-iltana, sillä heti keskiviikkoaamuna minulle soitettiin ja luvattiin ottaa Halimione vielä samana päivänä vastaan.
Niinpä lähdimme sitten matkaan kohti pieneläinklinikkaa. Matkalla autossa Halimione sai taas kohtauksen boxissaan ja seuraavan kerran eläinlääkärin vastaanotolla odotushuoneessa. 

Pääsimme lopulta lääkärin vastaanotolle ja tutkimaan tilannetta. Siinä vaiheessa Halimione oli taas oma itsensä, ei mitään oireita. Lääkäri tutki sen huolellisesti; korvissa ei ollut vikaa, hieman lämpöä sillä kyllä oli. Kuitenkin epäilys oli, että jonkunlaisesta tulehduksesta on kyse. Niinpä sille määrättiin antibioottikuuri. Kun pistimme sen isolle vaa'alle punnitusta varten ja eläinlääkäri vielä kerran otti sen syliinsä, ja tunnusteli tarkasti sen leukaperiä, niin silloin hän huomasi Halimionen leuan alla paksun karvakerroksen alla paiseen. Siinä saattaisi olla syy kohtauksiin.
Lähdimme kotiin antibioottipullo matkassamme ja toivoimme, että mokoma paise saa kyytiä kuurin myötä. Juuri kotiin päästyämme Halimione sai vielä yhden kohtauksen, joka olikin sitten pisin ja pahin kaikista. Se makasi kohtauksen jälkeen sylissäni tiedottomana, huohottaen ja nenänpää vain vipattaen. Puhelin sille ja sanoin että parasta onkin sen nenän vipattaa! Tulihan tuota muutama kyynelkin jo vieritettyä, kun ajattelin että se kuolee syliini. Mutta onneksi se kuitenkin vielä tokeni. Se olikin sitten viimeinen kohtaus jonka näimme ja toivottavasti sellaiseksi jäikin!!

Antibioottikuuri on nyt syöty, mutta paise on siellä valitettavasti edelleen - tosin hieman pienentyneenä. Täytyy nyt tarkkailla tilannetta, että mihin suuntaan se lähtee tästä menemään. Jos paise ei katoa, niin käytän Halimionen uudestaan lääkärissä. Kohtauksen onneksi ovat pysyneet poissa.Toivotaan, että tästä selvittiin säikähdyksellä.

Muista karvakorvista sen verran, että viimeisin tulokkaani, gerbupoika Hector on kovasti kasvanut ja komistunut. Se vaihtoi vauvakarvansa parempaan ja mustempaan ja pääseekin näytille sitten viralliseen luokkaan Joensuun gerbiilinäyttelyyn.

Ja lisää gerbiilejä on tulossa! :D  Tällä viikolla minulle kotiutuu pikkuinen lilac-tyttönen, Essi. Se pääsee asustelemaan yhdessä Pirren kanssa, kun erotan nyt nuo siskokset toisistaan. Pimuhan ei tullu ensimmäisellä kerralla kantavaksi Huikasta, mutta nyt olen jälleen astuttanut sen, ja toivotaan että tällä kertaa viimeinkin tulisi tulosta!  Elokuun 10:n päivän tienoilla pitäisi naperoiden syntyä, jos niitä on tullakseen. Ei ole helppoa tämä gerbiilien lisääntyminen - vaikka niin voisi kuvitella....

Mutta tässäpä kuulumiset tällä erää. Seuraavan kerran varmaan loppuviikosta, kunhan Essi saapuu :)

Kirjoittelenpas taas vähän kuulumisia pienen tauon jälkeen. Kanirintamalle ei kuulu mitään uutta. Tuurin näyttelyssä matkassa oli kaneista ainoastaan Halimione toisten vaihtaessa karvaa. Pienistä karvakavereista gerbiilitytöt Pimu ja Pirre osallistuivat viralliseen luokkaan. Molemmat jäivät tällä kertaa ilman L1-mainintaa - se oli Pimulle ensimmäinen näyttely josta tuo maininta jäi saamatta. Matami puolestaan pärjäsi loistavasti ollen hamstereiden pet-luokassa luokkansa 1. ja ollen myös paras pet-hamsteri. Lisäksi se pääsi mukaan näyttelyn BIS-kisaan ja oli hienosti BIS3.

Näyttelystä matkaan lähti uusi gerbiilipoju Huikka - virallisemmin Hui Kauhistus Ookko ollu Rotuaarilla. Tämä black-miekkonen pääsi pian sulhastelemaan Pirren kanssa ja nyt on toiveissa gerbiilivauvoja kesäkuun alkupäivinä. Toivotaan, että tällä kertaa menee kaikki hyvin vaikka nytkin on kyse siis ensikertalaisesta naaraasta.

Oman yhdistyksemme pet-näyttely pidettiin Ylivieskassa 17.5. Olin siellä tuomaroimassa uroskaneja. Olipas taas mukava olla vaihteeksi pöydän toisella puolen. Yhtään omaa kania ei ollut näyttelyssä mukana, mutta Huikka ja Matami edustivat tällä kertaa meidän perhettä.

Kaniherra Hani täytti toissapäivänä 6 vuotta!  Onnittelut mamman mussukalle :) Toivottavasti on vielä saman verran hyviä vuosia edessä rakkaalla Hansupapalla. 

Kaneille on jo saanut kerätä pihalta voikukkia ja vihreää heinää syötäväksi, ja kyllä se onkin maistunut! Myös pienet karvakorvat ja jopa linnut ovat saaneet tuoreesta osansa. Pian täytynee lähteä mökille taas kuivatuspuuhiin, että on herkkuja sitten ensi talvenakin.