Hemmo oli meille tullessaan todella arka. Sitä ei ollut juurikaan käsitelty ja sylissä oleminen pelotti kovasti. Se osoitti pelkonsa olemalla agressiivinen ja yrittämällä purra. Vieläkin sitä toisinaan jännittää, mutta luottamus on pikkuhiljaa löytynyt. Nykyään se jopa nauttii sylissä olosta ja rapsutuksista ja antaa silitellä. Se on menestynyt näyttelyissä mukavasti ollen mm.BIS1 ja BIS2.
Himsu on pieni ja topakka kanityttönen. Luonteeltaan Himsu on vilkas, mutta ystävällinen kani jota on helppo käsitellä. Sen emä on leijonaharjas ja siltä se onkin perinyt harjaksensa. Himsu asustelee yhdessä Hemmon kanssa. Se on saanut kaksi kertaa poikasia; ensimmäinen poikue syntyi valitettavasti kuolleena, mutta toisesta poikueesta kolme neljästä on elossa. Näistä naaras Halimione sekä uros Hibiscus asustelevat meillä.
HÖNÖ (Yashira's Black Pepper)
Kääpiöluppauros (kastroitu)
s.15.9.2004
Musta
Isä: Manders Sgt Pepper
Emä: Flåhackebackens Carmen
Kasvattaja: Päivi Kuljunlahti
Omistaja: Marja Vihantola
Hönö on hurmaava, ujo pieni palleropoika, jolta löytyy myös pilkettä silmäkulmasta. Meille tullessaan se oli aika arka, mutta nykyään sen ujous taitaa olla lähinnä teatteria. Sen nallemainen olemus saa kenet tahansa heltymään. Hönöllä on erittäin persoonallinen tyyli rullata eteenpäin huimaakin vauhtia ja pyöritellä pulleaa peppuaan ilmassa :D!
HUPI (EPJY VPET-06 Wanella af Tonstjärna)
Kääpiöluppanaaras
s.21.12.2004
Valkoinen ps
Isä: Ytterstforsens Albert
Emä: Farm's Rosita
Kasvattaja: Mirjam Axell
Omistaja: Marja Vihantola
Hupi on nimensä mukainen otus. Luonteeltaan se on seurallinen, huomionkipeä ja myös mustasukkainen. Se ei saa koskaan tarpeekseen rapsutuksista ja haluaa olla aina huomion keskipisteenä. Se osaa myös leikkiä hippaa ihmisten kanssa ja toimii mainiona terapeuttina ihmisten murheisiin. Sillä on selvästi kuuntelemisen taito ja uskonpa, että se osaa myös meditoida ;) Siksi se onkin luonteellaan hurmannut minut, vaikka toisinaan tuntuu, että sen ajatukset harhailevat aivan omissa atmosfääreissään...
Hupi on menestynyt mainiosti myös lukuisissa pet-näyttelyissä ja sai v.2006 EPJY VPET06-tittelin nimensä eteen. HIPPU (Chemise)
Risteytysnaaras (steriloitu)
s.24.1.2005
Sininen
Isä: Siriuksen Oscar
Emä: Nasu
Kasvattaja: Linda Koivisto
Omistaja: Marja Vihantola
Hippu on luonteeltaan energinen ja vilkas sekä toisinaan hyvinkin omapäinen ja määrätietoinen. Se steriloitiin keväällä 2007 jatkuvien valeraskauksien vuoksi. Leikkaus rauhoittikin sitä kovasti ja nyt ei enää vauvakuumekaan vaivaa jatkuvasti. Hippu asustelee rakkaan Haninsa kanssa ja huolehtii kiitettävästi Hanin silmähygieniasta nuolemalla sen silmät päivittäin puhtaaksi. Hippu on menestynyt ihan mukavasti pet-näyttelyissä, sijoittuen myös PPK-sijoille.
HANI
Risteytysuros (kastroitu)
s.kesällä 2003
Luonnonkeltainen
Isä: ?
Emä?
Omistaja: Marja Vihantola Hani tuli meille eräältä maatilalta, jossa oli enemmänkin kaneja. Se myytiin meille naaraana, mutta osoittautui myöhemmin pojaksi. Luonteeltaan Hani on laiskanpulskea ja ahne...se näkyy myös herran ulkoisessa olemuksessa. Mutta sille päälle sattuessaan pojasta löytyy kyllä potkuakin, ja toisinaan saamme ihailla komeita iloloikkia. Hani on osallistunut myös muutamaan pet-näyttelyyn vaihtelevalla menestyksellä. Onpa kotiinviemiseksi tullut veteraanien luokkavoitto ja tuomarin suosikki-ruusuke.
Hani asustelee samassa häkissä rakkaan Hippunsa kanssa.
Halimione on yksi kolmesta Himsun poikasesta. Alkuun näytti, että siitä tulisi kolmikon lyhytkarvaisin, mutta ihan niinkuin siitä sisuuntuneena neiti päättikin sitten kasvattaa oikein kunnon karvan! Luonteeltaan se on vilkas ja utelias ja vähän samalla lailla "blondi" kuin Hupikin... :D
Sen pitkässä ja vaaleassa karvassa riittää hoitamista ja harjaamista. Näyttelyuransa pikkuneiti aloitti jo babyluokissa menestyksekkäästi. Tällä hetkellä sillä on "takataskussaan" jo lukuisia ROP-sijoituksia ja useita Vuoden Voittaja-titteleitä.
Tuttavallisemmin Hibbe. Tämä pikkumies on siis Halimionen veli ja Himsun poika. Hibbe myytiin ensin luovutusiässä, mutta se palasi muutaman kuukauden jälkeen takaisin kotiin. Onneksi! Se on nimittäin luonteeltaan aivan mahtava lemmikkipupu :) Se on erittäin huomion ja hellyyden kipeä ja tulee häkille vastaan kerjäten silityksiä ja rapsutuksia. Lisäksi se on todella mahtava käsitellä. Hibbe asustelee siskonsa Halimionen kanssa.